AJANKOHTAISTA – CURRENT
24.11.2023–19.5.2024 Ajan syyt, Suomen Puupiirtäjät 10 v, Hämeenlinnan taidemuseo
27.1.2024 klo 14.00 Taiteilijatapaaminen, Hämeenlinnan Taidemuseo
TULOSSA – COMING
20. – 21.4. Pirkanmaan Taidesuunnistus. Taidetyöhuoneella avoimet ovet klo 11-17, lämpimästi tervetuloa!
MENNEET – PAST
31.1.-25.2.2024, Grafoteekki, Helsinki, Kuukauden taiteilija
1.10.-23.11.2023 Otto A. Malmin lahjoitusrahaston työskentelyapuraha
11.10.-5.11.2023 Kolmas kattaus, taideOulu, Pakkahuoneenkatu 17 Oulu
30.9.–5.11.2023, Kulttuuritalo Laikku, Tampere, Verkon silmästä yksityisnäyttely Studiossa
Avoinna ti-pe 9-20, la-su 10-18. Taiteilijatapaaminen 27.10. klo 17-18.
1.4. – 30.9.2023, Alfred Kordelinin säätiön työskentelyapuraha 6 kk
2.–3.9.2023, Konstrundan avoimet ateljeet, Taidetyöhuone Sammonkatu 10 / Kaalamonaukio
11.6. – 28.8.2022, Hevosia – Horses Kimmo Pyykkö -taidemuseo, Kangasala
6.6. – 31.6.2022, Tulva nousee tähän, Kulttuurikeskus Akustiikka, Ylivieska
1.7. – 31.12.2022, Taike Grant – Taiteen edistämiskeskus työskentelyapuraha 6 kk, Näyttöapuraha
1.5. – 31.6.2022, Taike Grant – Taiteen edistämiskeskus työskentelyapuraha 2 k
3. – 4.9.2022, Konstrundan Taidetyöhuone, Sammonkatu 10 , Tampere, FI
Työhuonenäyttely avoinna klo 11 – 17. Kulku Kaalamonaukiolta. Lämpimästi tervetuloa!
23.-24.4.2022 Pirkanmaan Taidesuunnistus
February 2022 Solo Exhibition, Fyns Grafiske Waerksted Gallery, Odense, Denmark
1.9. – 31.11.2021, Taike Grant – Taiteen edistämiskeskus työskentelyapuraha 3 kk
4. – 5.9.2021
Konstrundan – avoimet ovet Taidetyöhuoneella, Sammonkatu 10 / Kaalamonaukio, Tampere
1.7. – 31.8.2021, Taike Grant – Taiteen edistämiskeskus työskentelyapuraha 2 kk
June 2021 Cultural Management Master´s Degree /
Kulttuurituottaja (YAMK), Humanistinen Ammattikorkeakoulu
1.1. – 28.2.2021, Taike Grant
1.9. – 31.12.2020, Työskentelyapuraha Taike Pirkanmaa
10.8. – 31.9.2020, 20th International Printmaking Biennial Douro, Alijo, Portugali
12. – 13.9.2020
Konstrundan – avoimet ovet Taidetyöhuoneella, Sammonkatu 10 / Kaalamonaukio, Tampere
2020 February Iceland. SÍM Residency at Seljavegur Reykjavík Artist talk at 10.2. and February Group Show opening 27.2. 5 – 7 pm, Sím Gallery Hafnarstræti 16.
26.10. – 20.11.2019
Selection from M. Rothko Art Center show, Fyns Grafiske Waerksted Gallery, Odense, Denmark
7. – 8.9.2019
Konstrundan – avoimet ovet Taidetyöhuoneella, Sammonkatu 10 / Kaalamonaukio, Tampere
11.5. – 22.9.2019 Hiertäen, hangaten, Suomen puupiirtäjien seura, Riihimäen taidemuseo
26.4. – 23.6.2019 Mark Rothko Art Center Latvia
10.5. – 26.5.2019 Mosaiikki, Pirkanmaan Kulttuurirahaston juhlanäyttely Tampere-talon Talvipuutarhassa
”Jo kahdenkymmenen vuoden ajan osana Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlaa on nähty näyttely, jossa edellisenä vuonna apurahan saanut kuvataiteilija esittelee teoksiaan.
Tänä vuonna juhlistamme perinnettä rakentamalla näyttelyn, jossa esittelemme vuosien varrella apurahan saaneita taiteilijoita. Kokonaisuus on monipuolinen ja runsas. Se kertoo siitä, miten rikas pirkanmaalainen kuvataiteen kenttä on. Siksi näyttely ei pelkistä eikä pyri yhtenäiseen ilmeeseen vaan kasautuu osista epäsymmetriseksi mosaiikiksi. Näyttelyn nimi, Mosaiikki, viittaa siihen, miten kokonaisuus syntyy sen erilaisista osista. Näyttelyn on koonnut kuraattori, galleristi ja kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja.
Mukana näyttelyssä ovat: Lasinpuhaltaja Johannes Rantasalo, Kuvataiteilija Heta Laitakari, Kuvataiteilija Sanni Seppä, Valokuvataiteilija Terhi Asumaniemi, Kuvataiteilija Johanna Pihlajamaa, Muotoilija, kuvanveistäjä Merja Haapala, Kuvataiteilija Ilkka Väätti, Kuvanveistäjä, professori Ossi Somma, Taidemaalari Riikka Lenkkeri, Lasimuotoilija Anu Penttinen, Kuvataiteilija Teija-Tuulia Ahola, Kuvataiteilija Janne Laine, Taidemaalari Osmo Rauhala,Tekstiilitaiteilija Maija Arela, Kuvataiteilija, taidegraafikko Sari Kemppinen, Lasitaiteilija, muotoilija Vesa Varrela, Kuvataiteilija Lars Holmström, Kuvataiteilija Matti Alapoti, Taiteilija Jukka Tuominen, Kuvataiteilija Sauli Iso-Lähteenmäki, Taidegraafikko Tuula Lehtinen ja Kuvanveistäjä Ari Virtanen.
Kuvataiteilija Johanna Pihlajamaa asuu ja työskentelee Tampereella. Hänet tunnetaan taidegraafikkona, jonka teoksissa on kuvattu abstrahoiden erilaisia aiheita luonnon luomasta ja ihmisen muokkaamasta ympäristöstä. Pihlajamaan teosten värimaailma on runsas ja herkkä. Hän käyttää teostensa valmistamiseen metalligrafiikka- ja puupiirrostekniikoita.
Nivalalaissyntyinen Pihlajamaa on valmistunut kuvataiteilijaksi Imatran taideoppilaitoksesta ja täydentänyt koulutustaan amk-tutkinnolla Tampereen ammattikorkeakoulussa.
Johanna Pihlajamaa sai Pirkanmaan Kulttuurirahaston kokovuotisen työskentelyapurahan vuonna 2014.”
27. – 28.4.2019 Taidesuunnistus – avoimet ovet Taidetyöhuoneella
6.7. – 5.8.2018 TAITEILIJATALLI on esillä Porin Asuntomessuilla kohteessa 3. As oy Porin Jokisimpukka, Peittaajankatu 4. Asuntomessut ovat avoinna joka päivä klo 10 – 18.
10.9. – 2.10.2015 Galleria Kajaste, Oulu
9. – 31.5.2015 Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston kutsunäyttely Tampere-talon Talvipuutarhassa
PAKKASESTA JA VALOSTA
Joskus 1980-luvun lopulla yhtye Papu ja pojat julkaisi ikivihreän kappaleen Helle. Kun pattereilla lämmitetyissä huoneissa viihtynyt kansalainen eksyy keskelle talvipakkasta, biisin kertosäe toimii hänelle itseironisena pelastautumisloitsuna: pakkanen – siitä suomalainen tykkää.
Monet Johanna Pihlajamaan puupiirrokset synnyttävät mielleyhtymän sädehtivästä valosta talven pakkashangilla. Ehkäpä on niinkin herkkiä katsojia, että astiessaan vedoksen kuvaaman lämpötilan, he alkavat hytistä. Tässä tapauksessa hytinä on merkki esteettisestä mielihyvästä. Pihlajamaan taiteessa on kyse luonnon atmosfäärisistä elementeistä ja erityisesti valosta, joka säteilee, hohtaa, kimmeltää ja himmertää läpikuultavana lämpö- ja pakkasasteiden soinnuttamalla intensiteetillä. Eri vuodenajoista löydän läheisimmäksi talven, ja siitä hohkavan pohjoisen valon, jonka ulkomaalaiset tunnistavat kaikista vuodenajoistamme.
Suomen taiteessa erityisesti Pekka Halonen erikoistui talvimaisemiin. Hän oli ulkoilmamaalari, joka sai työperäisen reumatismin maalatessaan pakkasessa. Hänen tragediansa tavallaan tukee kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen lausahdusta pohjoisista olosuhteistamme: Vaikka olisi kymmenen turkkia päällä, siinä on kuolema lähellä. Ehkei siis olekaan ihme, että vaikka suomalainen pakkasesta ”tykkääkin”, harvoin sitä on taiteessa käsitelty.
Johanna Pihlajamaa on löytänyt talvisten aistimustensa kuvaamiseen täydellisen menetelmän. Kukapa olisi vielä ennen 1980-lukua uskonut, että vanhakantaiseksi luonnehditussa puupiirroksessa on jäljellä niin paljon käyttämättömiä resursseja. Pihlajamaa aloitti puupiirtäjänä 2000-luvun alussa, mutta silti liittäisin myös hänet menetelmän uudistajien ketjuun.
Tekninen monikerroksisuus ja henkinen viitseliäisyys tuottaa halutun lopputuloksen. Hienoviritteinen kolorismi kehittyy lukuisista ohuista värisävyistä, jotka taiteilija vedostaa yhden kerrallaan toistensa päälle. Näin väripinnat alkavat vaikuttaa huokoisen herkistyneeltä ja kuultavan transparenteilta. Vähitellen myös valo asemoituu taiteilijan haluamalla tavalla. Valo sädehtii aivan kuin väripintojen läpi, siis läpinäkyvänä valona. Kun vielä tarkentaa katsetta, huomaa, että valkoinen paperi osallistuu valon syntyyn yhtä paljon kuin vedostetut värit. Taiteilija on löytänyt valolle oman zeniittinsä.
Esillä olevassa näyttelyssä voi huomata, että Johanna Pihlajamaa työskentelee sarjallisesti ja saattaa palata työskentelemään vanhoilla laatoilla vielä myöhemminkin. Hän tekee uniikkivedoksia, joten hän voi jatkaa työskentelyä myös käsivaraisin menetelmin. Viiva ja usein kaavakuvan perfektionismilla esitettynä on tärkeä elementti hänen taiteessaan.
Johanna Pihlajamaa liikkuu vapaasti figuratiivisen ja abstraktin välillä tai ehkä hän saa meidät pohtimaan, mikä nyt sitten on figuratiivista ja mikä abstraktia ja onko erottelulla lopulta ratkaisevaa väliä. Kuuluuko esimerkiksi taiteilijan suosima ympyrämuoto jompaankumpaan? Viittaako se todellisuuteemme vai taiteen omaan todellisuuteen? Taiteilija tuntuu kyseenalaistavan moisen erottelun ja todistaa sen taiteellaan.
Hannu Castrén
Johanna Pihlajamaa Vähitellen Taidekeskus Mältinranta 7.5. – 22.5.2011Raisa Jäntti kertoo näyttelystä Nokkonen-blogissa: En ollut aiemmin nähnyt Pihlajamaalta niin villejä teoksia kuin hänen Paikat ja reitit -sarjansa työt. Niissä geometrisuudesta on rönsyilty lähes kokonaan eroon, piirretty valkoisella valkoiselle ikään kuin orgaanisen hallitsematon viiva olisi yhtään tummempana liian pelottavaa. Täytyy myöntää, että Pihlajamaan teosten parissa vähän harhauduin. Kiiltävät lasit heijastivat näyttelyssäkävijöitä, ja aloin katsella, millaisia kuvioita tilassa liikkuvat hahmot teoksiin tuovat. Taivaankappaleet jäivät paikoilleen, hitaaseen totuuteensa, kun ihmiset vilistivät kaiken ohi ihan omassa ajassaan. (Eikä tämäkään katsomisen tapa tuntunut sotivan teoksia vastaan.)”
Johanna Pihlajamaa Vähitellen Galleria Becker, Jyväskylä 31.6. – 21.7.2010Graafikko Johanna Pihlajamaa tutkii teoksissaan väriä ja sävyjä. Kaikkien teosten peruselementit ovat samat: on ympyröitä, jotka asettuvat erilaisiin suhteisiin keskenään, on värejä, jotka pyörivät ympyröiden sisällä kuin lanka lankakerässä. Se, mikä näyttää ensisilmäyksellä helpolta, ei kuitenkaan ole helppoa. Teoksia pitää pureskella rauhassa, ennen kuin ne antautuvat katsojan armoille. Kun näyttely koostuu näinkin samankaltaisista teoksista, pienet muutokset saavat valtavat mittasuhteet. Terävät viivat näyttävät avaruuden kaavoilta, pyöreät kuviot tuovat mieleen atomit ja galaksien ikuisen liikkeen. Taiteilijan työskentely on osa luonnon kiertoa, hänen kätensä, joka piirtää yhä uusia ja uusia kierroksia, on yhtä täsmällinen kuin planeetat omilla radoillaan. Kuvat ovat syntyneet – niin kuin näyttelyn nimikin kertoo – vähitellen. Teosten nimet houkuttelevat selittämään kuvia luonnon kautta. Talvikuvassa kuu leijuu kelmeänvihreän mäen yläpuolella, Kehrä-teoksissa ympyrät kuvaavat auringon ja kuun matkaa halki taivaan. Toisto ja ikuinen, hidas liike tekee luonnosta automaattisesti jotenkin meditatiivisen. Kuin suuri olento hengittäisi tasaisesti sisään ja ulos. Läpinäkyvä-sarjassa taiteilija tutkii painavan ja kevyen suhdetta asettamalla ilmavat ympyränsä massiivisen, vuorelta näyttävän muodon alapuolelle. Asetelmassa on jotain tuttua – niin, myös René Magritte pakotti surrealistisissa maalauksissaan vuoret leijumaan taivaalla. Pihlajamaa on kiteyttänyt idean pelkkään muotoon, pelkiksi viivoiksi ja väreiksi. Juuri kun toisto ja teosten samankaltaisuus alkaa tuntua liialliselta, taiteilija tarjoaa yllätyksen: Keriä-sarjan iloinen kaaos vapauttaa ympyrät tiukoista symmetrian rajoista. On kuin taiteilija olisi kyllästynyt pitämään lankakeriään järjestyksessä ja kaataisi ne nyt lattialle, antaisi niiden pomppia ja kieriä ympäriinsä. Keriä on vastavoima, joka antaa merkityksen myös kaikelle aiemmin nähdylle. Kun luonto näyttäytyy mekanistisena, rytmikkäästi toimivana ja ikuisena koneena, nämä kerät purskauttavat ilmoille juuri nyt elämisen ilon. Näyttely on kokonaisuutena rauhallinen ja hiljainen. Jännite syntyy suuren ja pienen kohtaamisesta, siitä, jaksavatko ohuet seitit pitää maailmankaikkeuden tästä eteenkinpäin koossa. Raisa Jäntti, 8.7.2010 Keskisuomalainen Grafiikan kuultavat kuviot Johanna Pihlajamaan grafiikkaa Galleria 5, Oulu 18.02. – 08.03. 2009 Nivalassa vuonna 1973 syntyneen graafikon Johanna Pihlajamaan teoksia oli edellisen kerran esillä Oulussa vuonna 2004 hänen pitäessään yhteisnäyttelyn Annu Vertasen kanssa Galleria Harmajassa. Tuolloin Pihlajamaan puupiirrosten kokoavana aiheena olivat Liikeideat ja niiden sovelluskohteina etenkin linnut ja hevoset. Pihlajamaan tekniikka kiinnitti huomiotani lajin totunnaisen karkeahkosta jäljestä poikkeavalla keveydellä, mikä ulottui myös vedosten väriskaalaan. Saman persoonallisen kädenjäljen kohtaa nyt avautuneessa Galleria 5:n näyttelyssä, jossa puupiirrosten lisäksi on esillä viivasyövytysvedoksia kiinanpaperille. Pihlajamaan ilmaisu on huomattavasti avartunut ja tyylissä on selkeää painotusta abstraktismin suuntaan. Värien eteerinen hohto tukee sekä pohjoisen talven inspiroimia mielikuvia että maasta irtautuvia näkymiä – planeettojen pyörähtelyä ja tähtisymboliikkaa. Mutta kaiken läpi, pienimmästä näkökulmasta suurimpaan, siivilöityy sama elämää väreilevä energia. Vedoksia katsellessa näkeekin taiteilijan, joka luo omaa todellisuuttaan itsenäisillä välineillä, taidoilla ja valinnoilla. Missä ja milloin hänet mahtoikaan pysäyttää esimerkiksi arktisen arkkitehtuurin klassinen luomus, iglu, joka varioituu näyttelyssä kahtena puupiirrossarjana Iglu ja timantti? Iglun tyylitelty perusmuoto kertautuu rakenteellisesti samanlaisena päivänkiertoa mukailevien värinyanssien vaihtuessa verkkaisesti toisiin. On houkutus verrata jokaisen iglun yläpuolella olevaa timanttia lumikiteeseen, joka monistuessaan mahdollistaa käyttökelpoisen rakennusmateriaalin. Talvikuvien I-II tunnelmanmuuntajina toimivat oranssista siniseen vaihtuvat ympyrät. Pelkistyneimmillään ympyrämuodot jäsentävät tilaa kaarimuotoon aseteltuina puupiirroksissa Kehrä I-II. Näitä vedoksia kannattaa tarkastella aivan läheltäm erottaakseen ympyröiden viehkeät koristekuviot. Vaikuttavimmillaan puupiirtäjän kompositiotaito ja värisilmä yhdistyvät kahdessa vedoksessa sarjasta Läpinäkyvä. Teosten sisäinen liikkumatila sysää esiin monenlaisia assosiaatioita. Lukuisina variaatioina, sekä yksittäisinä että koosteina toistuva pallomuoto sarjasta Pyöreäiset värit on toteutettu viivasyövytystekniikalla. Piirrosmaisista värikiekoista paljastuu sisäisten liikeratojen nopeatempoinen verkosto, jota ei voi olla vertaamatta alkeishiukkasten mikromaailmaan. Erityisesti yhdeksän vedoksen sarjakooste paljastaa sen intensiteetin, jolla Pihlajamaa on aihetta tutkinut. Poikkeuksellisen yhtenäinen ja ilmava grafiikan näyttely kertoo vahvasta ammattitaidosta ja seestyneestä näkemyksestä. Johanna Pihlajamaa toimii myös Grafiikanpaja Himmelblaun vedostajana. Seppä Soile, 26.2.2009 Keskipohjanmaa Ajaton mietiskelijä luottaa abstraktioon Puupiirros: Johanna Pihlajamaan kuvat hehkuvat mietiskelyä ja valoa Paikka: Grafiikanpaja Himmelblaun galleria, Finlaysoninkuja 9, Tampere Aika: 19.01. – 02.03. 2008 Tamperelaisen Johanna Pihlajamaan nykytuotanto on mietiskelevää. Hänen grafiikkansa on keskittynyt mielikuvien luomiseen abstraktioilla. Pihlajamaa työstää kuvansa koivuvanerille eli kyse on perinteisessä mielessä puupiirroksista. Kestävän paperin ansiosta teokset kehittyvät kerroksittain. Värien vuorovaikutus ja yhdistelmien synnyttämä vaikutelma on todistettava paikan päällä. Pihlajamaan teokset ovat näennäisesti vähäeleisiä. Vastavärit ja keskenään ristiriitaiset muodot toimivat itsenäisinäkin, mutta juuri yksinkertaisimmat teokset herättävät eniten mielleyhtymiä. Kuvat väittävät tutkivansa läpinäkyvyyttä, mutta se ei nouse keskeiseksi teemaksi. Kosminen mittakaava Töiden aiheet kytkeytyvät osin menneeseen, vaikka näyttelyn ilme on ajaton. Keinotekoisuuden ja luonnollisuuden risteyttäminen palauttaa ihmisen perustavanlaatuisiin ajatuksiin -kosmisessa mittakaavassa. Useat teokset näyttävät astronomisilta maailmankartoilta. Yksittäin teokset ovat vaikuttavia, mutta paikoin niiden toivoisi ottavan rohkean askeleen katsojan suuntaan. Tätä näyttelyä ei voi juosta läpi. Sami Sjöberg, 8.2.2008 Aamulehti Kohti avaraa abstraktiota Johanna Pihlajamaa (s. 1973) kaivertaa puupiirroksensa perinteisesti koivuvanerille ja vedostaa ne prässillä paperille, joka kestää useita vedostuskerroksia. Hän ei kuitenkaan palvo klassisia grafiikanmenetelmiä ja pyri täydellisesti toistettavaan jälkeen vaan alistaa tekniikan lopputuloksen edessä. Värin levittäminen laatalle tarjoaa sellaisia variaation mahdollisuuksia, jotka ovat hänen teoksilleen välttämättömiä. Tämä tekee teoksista usein uniikkeja. Pihlajamaa työstää esittävää ja abstraktia ilmaisua rinnakkain. Vanhempi teossarja Liikeideoita kuvaa esittävien, näennäisesti pysähtyneiden elementtien kautta liikettä, lentoa ja jatkuvuutta. Kuva-aiheet asettuvat tilaan monokromaattista taustaansa vasten. Samanlainen tilankäsittely jatkuu teoksissa Heijastus ja Varjot, joissa syntyy kiinnostava ristiriita tilan ja tilattomuuden välille. Melkein näkymätön verkko on rakentunut vahvan kolmiulotteisesti aineettomalle värikentälle. Se ei kuitenkaan kiinnity taustaansa vaan kelluu siinä painottomana. Tämän sisältö- ja sommitteluratkaisun ohella yhteistä uusiin teoksiin on dynaaminen ja rytmikäs viivan käsittely. Vaikka kyseessä olisi reunoiltaan suljettu muoto kuten seitti tai uudempien abstraktioiden pohjana toiminut pallo, ei viiva jämähdä toisteiseksi koristekuvioksi vaan elää piirtäen pintaan moninaisten muotojen sarjaa. Viiva itsessään on huolellinen ja tasalaatuinen. Pihlajamaa kaivertaa sen ensin puulle. Viiva jää näkyviin vedoksessa ikään kuin negaationa, kun taustan väri painetaan sen ympärille. Värit liukuvat toistensa päälle, sulautuvat toisiinsa ja hehkuvat kuultavina ja hienostuneina. Silti viivan muodostama kuva säilyy tarkkana. Aivan uusimmissa teoksissa on kuitenkin havaittavissa muutos. Niissä lopputulos on välillä epätarkka kuin nopea havainto kohteestaan. Viiva ei ole enää niin alistunut muodolle, mutta on joutunut samalla luopumaan erityisestä asemastaan teoksen rakentajana. Muodot, erityisesti ympyrä ja puoliympyrä, ovat ottaneet pinnan haltuunsa. Pehmeine häivytettyine värisävyineen niiden ja taustan välinen raja ei ole enää selkeä eikä kovin kolmiulotteinen. Kokonaisuuden suurpiirteisyys antaa entistä suuremman roolin muotojen tihentymille. Entiseen tapaansa ne kuitenkin nousevat pinnalle jättäen taustan aineettomaksi. Pihlajamaa hyödyntää taitavasti valoa. Hän käyttää vastavärejä vedostaen useita ohuita kerroksia päällekkäin, jolloin sävyt tuntuvat elävän jatkuvasti. Väripinta hengittää päästäen lävitseen useita vaihtoehtoisia vivahteita riippuen katsojan sijainnista suhteessa teokseen, valon määrästä ja ympäröivistä väreistä. Värikerrokset ovat läpinäkyviä, paljastaen altaan edellisen. Sommittelu kulkee kohti abstraktiota, mutta samalla siihen on tullut kalligrafisia, merkkien keskinäisiä suhteita korostavia piirteitä, joita maalauksellisuus keventää. Pihlajamaa on kuitenkin irrottautunut käyttämään muotoja puhtaasti estetiikan välineinä, eikä lataa niihin merkityksiä varhaisempaan tapaansa. Ei ole enää mielekästä tulkita teosten yksittäisiä elementtejä sisällön kannalta vaan katsoa kokonaisuutta enemmän kosmisena havaintona, irtautumisena ja todellisena liikkeenä. Veikko Halmetoja 2008 |
Joskus 1980-luvun lopulla yhtye Papu ja pojat julkaisi ikivihreän kappaleen Helle. Kun pattereilla lämmitetyissä huoneissa viihtynyt kansalainen eksyy keskelle talvipakkasta, biisin kertosäe toimii hänelle itseironisena pelastautumisloitsuna: pakkanen – siitä suomalainen tykkää.
Monet Johanna Pihlajamaan puupiirrokset synnyttävät mielleyhtymän sädehtivästä valosta talven pakkashangilla. Ehkäpä on niinkin herkkiä katsojia, että astiessaan vedoksen kuvaaman lämpötilan, he alkavat hytistä. Tässä tapauksessa hytinä on merkki esteettisestä mielihyvästä. Pihlajamaan taiteessa on kyse luonnon atmosfäärisistä elementeistä ja erityisesti valosta, joka säteilee, hohtaa, kimmeltää ja himmertää läpikuultavana lämpö- ja pakkasasteiden soinnuttamalla intensiteetillä. Eri vuodenajoista löydän läheisimmäksi talven, ja siitä hohkavan pohjoisen valon, jonka ulkomaalaiset tunnistavat kaikista vuodenajoistamme.
Suomen taiteessa erityisesti Pekka Halonen erikoistui talvimaisemiin. Hän oli ulkoilmamaalari, joka sai työperäisen reumatismin maalatessaan pakkasessa. Hänen tragediansa tavallaan tukee kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen lausahdusta pohjoisista olosuhteistamme: Vaikka olisi kymmenen turkkia päällä, siinä on kuolema lähellä. Ehkei siis olekaan ihme, että vaikka suomalainen pakkasesta ”tykkääkin”, harvoin sitä on taiteessa käsitelty.
Johanna Pihlajamaa on löytänyt talvisten aistimustensa kuvaamiseen täydellisen menetelmän. Kukapa olisi vielä ennen 1980-lukua uskonut, että vanhakantaiseksi luonnehditussa puupiirroksessa on jäljellä niin paljon käyttämättömiä resursseja. Pihlajamaa aloitti puupiirtäjänä 2000-luvun alussa, mutta silti liittäisin myös hänet menetelmän uudistajien ketjuun.
Tekninen monikerroksisuus ja henkinen viitseliäisyys tuottaa halutun lopputuloksen. Hienoviritteinen kolorismi kehittyy lukuisista ohuista värisävyistä, jotka taiteilija vedostaa yhden kerrallaan toistensa päälle. Näin väripinnat alkavat vaikuttaa huokoisen herkistyneeltä ja kuultavan transparenteilta. Vähitellen myös valo asemoituu taiteilijan haluamalla tavalla. Valo sädehtii aivan kuin väripintojen läpi, siis läpinäkyvänä valona. Kun vielä tarkentaa katsetta, huomaa, että valkoinen paperi osallistuu valon syntyyn yhtä paljon kuin vedostetut värit. Taiteilija on löytänyt valolle oman zeniittinsä.
Esillä olevassa näyttelyssä voi huomata, että Johanna Pihlajamaa työskentelee sarjallisesti ja saattaa palata työskentelemään vanhoilla laatoilla vielä myöhemminkin. Hän tekee uniikkivedoksia, joten hän voi jatkaa työskentelyä myös käsivaraisin menetelmin. Viiva ja usein kaavakuvan perfektionismilla esitettynä on tärkeä elementti hänen taiteessaan.
Johanna Pihlajamaa liikkuu vapaasti figuratiivisen ja abstraktin välillä tai ehkä hän saa meidät pohtimaan, mikä nyt sitten on figuratiivista ja mikä abstraktia ja onko erottelulla lopulta ratkaisevaa väliä. Kuuluuko esimerkiksi taiteilijan suosima ympyrämuoto jompaankumpaan? Viittaako se todellisuuteemme vai taiteen omaan todellisuuteen? Taiteilija tuntuu kyseenalaistavan moisen erottelun ja todistaa sen taiteellaan.
Hannu Castrén
|